Pöydälle N. oli jättänyt viestin:

 

“Ei ole minulla enää

muinaisten kirjurien kärsivällisyyttä, ei

noitien ehdottomuutta; valheen ja rovion välillä

ei ole vaikea valita.

 

Sumu nuolee

roskat silmämunista kuin vanha parantaja.

 

Menen vasta hämärissä metsään

kun maasto tasoittuu.

On turha tietää

mihin juureen kompastuu.”

© Johanna Venho, Ilman karttaa (WSOY, 2000)